Kung Fu - Thíêu Lâm
Kung Fu - Thíêu Lâm Tampere

Shao Lin - Kung Fu:n tapaan Thíêu Lâm Kung Fu:n kuuluu useita eläintyylejä, sekä tekniikoita ja liikesarjoja erilaisille aseille.

Lisäksi koulussamme opetetaan myös perinteistä leijonatanssia, sekä taijia.

Leijonatanssi

Leijonatanssi on kehittynyt Kiinassa vuosisatoja sitten Shao lin -temppelin munkkien keskuudessa, ja on sittemmin levinnyt erilaisina variaatioina ympäri Aasiaa. Nykyään sitä tanssitaan Kaakkois-Aasiassa sekä Kiinassa, ja se jaetaan kahteen pääryhmään, pohjoiseen ja eteläiseen. Pohjoisen tyylin leijonatanssissa tanssijoilla on karvaiset housut, jotka ovat väritykseltään samanlaiset kuin leijona-asun pää ja muu vartalo. Etelässä leijonalla on ainoastaan paperimassasta tehty pää, sekä siitä lähtevä kankainen häntäosa, joka toimii leijonan selkänä. Toinen suuri ero on siinä, että pohjoisessa leijonatanssi ei ole osa kung fu -perinnettä, vaan muistuttaa enemmän akrobaattista tanssia ilman leijonien välistä taistelua tai kung fu -koulujen oppilaiden taitojen esittelemistä. Leijonatanssin syntyyn liittyy mielenkiintoinen tarina, josta ilmenee miksi pohjoisen ja etelän tyylit ovat keskenään erilaisia.

Kiinalaisen uuden vuoden aikaan tammikuun ja helmikuun vaihteessa kaakkois-aasialaisissa bambumetsiköissä tuulee kovaa. Bambut raksahtelevat vinhassa tuulessa luoden omintakeisesti luonnon musiikkia. Vuosisatoja sitten metsissä työskentelevät ihmiset huomasivat jotain erikoista, kokonaisia leijonaperheitä tanssimassa metsän musiikin tahtiin. He pitivät ilmiötä outona, mutta hyvä onni kohtasi kaikkia esityksen nähneitä, ja sana levisi oudosta onnea tuovasta metsän tapahtumasta. Tulevina uusina vuosina yhä useammat ja useammat yrittivät nähdä leijonaperheen tanssimassa, jotta onni suosisi heitä elämässä. Vain muutamien onnistui nähdä leijonia. Monet yrittivät kehittää houkutuskeinoja joilla saisivat leijonat paremmin itsensä ja ryhmänsä luokse uuden vuoden aikaan. He alkoivat matkia bambupuiden luomaa musiikkia lyömällä erilaisia puuesineitä vastakkain. Muutamat ryhmät onnistuivatkin houkuttelemaan leijonat luokseen, ja vuosi vuodelta yhä suurempi osa ihmisistä matki heitä kunnes kaikilla tuntui olevan jos jonkinmoiset soittimet matkassaan. Leijonia oli kuitenkin metsissä niin vähän etteivät kaikki ehtineet niitä nähdä.

Leijonatanssi

Auttavaiset munkit Henanin maakunnan Shao lin -temppelissä alkoivat miettiä kuinka he voisivat auttaa asiassa. He saivat idean tehdä paperimassasta leijonan näköisen päähineen sekä liittää siihen kankaisen hännän, ja he alkoivat jäljitellä leijonien tanssia. Ihmiset tulivat katsomaan heitä, ja muutaman vuoden kuluttua monet huomasivat että tanssi oli tuonut heille onnea, että se oli toiminut samoin kuin oikeiden leijonien tanssi metsässä. Alun alkaen leijonatanssissa ei ollut mukana liikkeitä kung fusta, mutta tanssiperinteen eläessä eteenpäin alkoi tanssiin ilmestyä siitä merkkejä. Leijonatanssi jakautui näin kahteen päähaaraan: pohjoiseen, jossa tanssitaan kuin leijonat metsässä, ja eteläiseen, jossa tanssiin liitetään mukaan kung fua. Jälkimmäistä tanssivat tietenkin munkit tai heidän oppilaansa. Näin leijonatanssi levisi koko Kiinaan, ja edelleen etelään aina Vietnamin eteläkärkeen saakka, ja sitä tanssitaan hyvin paljon vieläkin uutena vuotena tuomaan onnea.

Leijonatanssiperinne ei kulje muissa kung fu -tyyleissä kuin Shao lin kung fussa, ja siihen liittyy paljon yksityiskohtia jotka jäävät länsimaiselta huomaamatta. Esimerkiksi leijonien partojen värit määräytyvät tanssijan kokemuksen mukaan. Alle viisi vuotta tanssineilla parta on vihreä, viidestä kolmeentoista vuotiailla musta, ja sen jälkeen harmaa. Harmaa symboloi vanhaa leijonaa, ja väriä saavat käyttää vain mestarit. Leijonatanssiin liittyy myös kung fu -koulujen kilpailu Kiinassa ja Vietnamissa, mutta Suomessa tätä ei voida toteuttaa, sillä leijonatanssiperinnettä ei ole täällä olemassa, eikä kouluja joiden välillä voitaisiin kilpailla. Koulussamme on harjoiteltu (eteläisen tyylin) leijonatanssia vuodesta 1997, jolloin ensimmäiset leijona-asumme saapuivat Suomeen.

Leijonatanssi

alkuun